|
|
Raviurheilun harrastus Kurtakossa ja samalla myös koko Kolarin kunnassa aloitettiin 1950-luvun alkupuolella, jolloin pidettiin maamiesseuran toimesta ensimmäiset "rekiravit" Kurtakkojärven jäällä. Traktoreiden yleistyessä 1950-luvun loppupuolella saatiin aurattua järven jäälle kilometrin rata, jolloin pystyttiin järjestämään oikeat "kärryravit". Jäälle laski kuitenkin aina talvisin sen verran vettä, että se vaikeutti ravien järjestämistä, joten tuli ajankohtaiseksi suunnitella oikean raviradan rakentamista.
Ravirata rakennetaan Kurtakkoon
Paikkakin löytyi muutama kilometri Kurtakon kylältä Kolarin kirkonkylään päin Myllymaasta, josta Edvard Rantakurtakko vuokrasi 10 hehtaaria Kurtakon maamiesseuralle 50 vuodeksi nimellisvuokraa vastaan 1966. Alue raivattiin ja 1000 metrin rata rakennettiin pääasiassa talkootyönä. Syksyllä 1966 pidettiin kaksipäiväiset avajaisravit. Sen jälkeen pidettiin vuosittain kaksipäiväisinä heinäkuussa heinäravit ja syksyllä syysravit. Alkuun ilman totoa, mutta sitten saatiin Lapin Hevosjalostusliitto mukaan nimenä ja näin saatiin totoravit aikaan. Pitemmän päälle sekään ei onnistunut vaan totoluvan saantiin vaadittiin erikoisseura joka on Suomen Hippos ry:n jäsen.

Kuvassa talkoolaisia raviradan rakentamisvaiheessa. Vasemmalta Timo Palovaara, Pekka Joensuu, Yrjö Palovaara, Lauri (Lassi) Tiensuu, Edvard (Eeti) Rantakurtakko, Niilo Palomaa, Matti Rantakurtakko, etualalla kyykyssä Albin (Alppa) Joensuu ja kahvikuppi kädessä Risto Heimonen.Ylläksen Ravi ry. perustetaan 1974
Maamiesseuran aloitteesta kutsuttiin erikoisseuran perustava kokous koolle syksyllä 1974 Ylläs-Motelliin. Näin sai alkunsa Ylläksen Ravi ry. Nimi oli silloisen Lapin Hevosjalostusliiton toiminnanjohtajan Toivo Suomenrinteen ehdotus. Perustavassa kokouksessa Ylläksen Ravi ry:n puheenjohtajaksi valittiin Risto Heimonen, varapuheenjohtajaksi Pekka Joensuu, sihteeriksi Timo Alapiessa sekä lisäksi johtokuntaan Albin Joensuu, Juhani Keisu, Benjam Liikamaa, Simo Metsävainio, Pauli Rantakurtakko, Edvard Rantakurtakko ja Timo Palovaara. Rahastonhoitajaksi valittiin johtokunnan ulkopuolelta Jorma Raudasvirta. Heimosen jälkeen on puheenjohtajana toiminut Pekka Joensuu, Reijo Joensuu sekä vuodesta 1987 lähtien Hannu Palovaara.
Ravitoiminta vakiintuu
Ylläksen Ravi ry:n järjestämät ensimmäiset ravit pidettiin 7.-8.6. 1975. Ne olivat samalla myös Lapin läänin kuninkuusravit. Niissä ratkaistiin myös Lapin ajokuningatartitteli. Vuosittain järjestettiin edelleen kahdet kaksipäiväiset ravit aina 1970-luvun loppupuolelle asti, jolloin siirryttiin yksipäiväisiin raveihin. Koska läänin alueelle oli valmistunut uusi ravirata Tornioon, Rovaniemelle ja Kemijärvelle, ravipäivien tarjonta Lapissa oli riittävä. 1985 jouduttiin toiset ravit perumaan hevospulan vuoksi, eikä sitä ravipäivää saatu enää takaisin... Siitä lähtien on järjestetty vain yhdet ravit kesässä.
Ylläksen Ravin toimesta tehtiin raviradalle peruskorjaus 1977. Rataa levitettiin sekä kaarteet kallistettiin. Radan muoto on pyöreähkö, á la Mikkeli. 1978-79 raviradan vierestä Edvard Rantakurtakolta ostettiin tontti johon rakennettiin 9 karsinaa, pesukarsinan ja pienen asunnon käsittävä tallirakennus. Talliin on tehty 1997-98 peruskorjaus. Samalla myös ostettiin tallin ympäristöstä 1,3 ha lisämaata tallin käyttöön tarhatiloiksi ja ravien aikana käytettäväksi varikkoalueena.
Historiikki Timo Alapiessa
|