![]() |
Historiallinen telatie eli pitkospuureitti Kurtakon, Venejärven ja Teurajärven kylien välille Suomen suurimmalla suoalueella Teuravuomalla on rakennettu uudestaan palvelemaan luonnosta ja erityisesti ainutlaatuisesta suoympäristöstä kiinnostuneita retkeilijöitä. Alkuperäinen vuonna 1878 rakennettu 11 kilometrin pituinen kyliä yhdistävä reitti palveli postia, metsästystä, kalastusta, marjastusta ja toimi kulkureittinä Naamijoen luhtaniityille, josta kerättiin eläimille heinää. Luhtaniityillä on säilynyt näihin päiviin saakka eräitä jopa 1800-luvun alkupuolelta peräisin olevia niittykämppiä ja -latoja. Lue lisää >Telatien historiaa. Luontoarvoiltaan Suur-Teuravuoma on arvokas aapasuokokonaisuus, jonka monipuolinen suotyyppikirjo tarjoaa kodin runsaalle linnustolle ja eläimistölle. Erityisesti NATURA 2000-ohjelmassa olevan Teuravuoman-Kivijärvenvuoman keskiosasta voi ihailla sinisenä siintäviä Ylläksen tuntureita. Reitistön päätekyliä ovat Kurtakko, Venejärvi ja Teurajärvi. Rakentaminen aloitettiin keväällä 2000 koko reitti valmistui syksyllä 2003. Reitin varrella on laavu, jossa voi levähtää tulistellen. Laavun yhteydessä kaivo ja puucee. Ympäristöä voi tutkailla myös luontotorneista. Katso kartta. Venejärven kylässä mielenkiintoisia tutustumiskohteita ovat mm. Kärsimysten maja, Siepin Pekan taikamänty, Iso Puu tai Autiotupa. Samin Porotila tarjoaa poroelämyksiä ympäri vuoden. Tilan vanhassa pirtissä on emännän taidegalleria, jonka tauluissa porot seikkailevat eri vuodenaikoina. Samin porotilalta voi tilata reppujen kantajiksi takkaporot, jotka kävelevät helposti pitkospuita pitkin. Venejärven kylätoimikunnan jokakesäinen perinne on tervanpoltto ja siihen kuuluvat juhlat. Kylätoimikunnalta voi myös vuokrata rantasaunan, jossa muutama ihminen voi myös majoittua. Tervetuloa virkistymään ja rentoutumaan suolle! Eino Lappalaisen artikkelit: >Suur-Teuravuomalta uutta innovaatiota luontomatkailuun >Suur-Teuravuoma, tulevaisuuden suomatkailukohde >Suur-Teuravuoman suomatkailua ja kylien kehitystyötä on käsitelty seuraavissa artikkeleissa ja julkaisuissa Lapin ympäristökeskus: Teuravuoma-Kivijärvenvuoma, reittikartat ![]() |