Suur-Teuravuomalta uutta innovaatiota luontomatkailuun Luonnonmaiseman visuaalinen kokeminen on Suomen kotimaan matkailussa ollut varhaisin vetovoima- ja vahvuustekijä. Ajatellaanpa vaikka Punkaharjun harjumaisemaa tai Oulujoen ja Imatran koskia, puhumattakaan lauluissa kuvatuista monista järvimaisemista;.." niin kauas kuin silmä siintää, näen järviä lahtineen"... Taitaapa olla niinkin, että luonnon kauneutta ja luonnonromantiikkaa on liki kaikista merkittävimmistä järvistämme lauluilla ylistetty. Suot sen sijaan on lauluissa haluttu nähdä enemmän tai vähemmän salaperäisinä ja yleensä peräti surkeina ja vastenmielisinä hallanpesinä. Niille ei matkailumielessä ole kovin helposti haluttu mennä. Sinne vietiin ihmistieltä hairahtuneet sekä lakia ja yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymisen sääntöjä rikkoneet kanssaihmiset. Tällaisen kansallisromantiikan aikaan ihminen ei myöskään tiedostanut luonnonarvojen matkailullista merkitystä. Siihen ei juuri ollut tilaisuuttakaan - jokapäiväisen elannon hankkiminen oli etusijalla. Luontaistalouden aikaan luonnonarvoilla oli merkitystä ainoastaan toimeentulon ja lisäelannon hankkimisessa. Soilla käytiin vain marjastus- ja metsästysreissuilla. Alussa oli "suo, kuokka ja Jussi". Senhän me olemme oppineet. Vai oliko se sittenkään näin ja tässä järjestyksessä? Suo ainakin oli. Kuokan oloa tuolloin - heti alussa on syytä epäillä. Suot kuitenkin, yhdessä Järvi - Suomen ja Saaristomeren kanssa, ovat sellaista Suomelle erityisen tyypillistä ja ominta luonnonmaisemaa, mitä tässä mitassa ja näin hyvin kehittyneenä, on muualta vaikea löytää. Ansio tällaisen maiseman synnystä kuuluu maamme jääkausihistorialle. Mannerjäätikkö uursi, hioi ja silotti kallioperää sekä vetäytyessään viimeisteli ja muotoili maisemankuvaa - loi pitkiä harjujaksoja ja silokallioisia merensaaria sekä toiminnallaan myös mahdollisti järvien ja soiden verkostojen syntymisen. Toisaalta, mannerjäätikön heikko toiminta mahdollisti erityisesti Keski- Lapin (Salla- Pelkosenniemi- Sodankylä- Kittilä- Kolari) suurten aapasoiden synnyn ja vuosituhansien ajan jatkuneen leviämisen niin, että näin laajoja suoalueita ei muualla EU- Euroopassa tässä mitassa enää juuri tunneta. Tällaiset jääkauden toiminnan ja mannerjään sulamisen aiheuttamat geologiset muodostumat, kuten järvien verkostot, saaristomeren silokalliosaaret, pitkittäisharjut, Savon samansuuntaiset mäkiselänteet eli drumliinit, muinaisrannat ja maankohoamisrannikko yhdessä jääkauden jälkeen syntyneine suoalueineen ovat Suomessa yleisiä ja hyvin kehittyneitä. Ne myös tuovat nykyaikaiseen luontomatkailuun uusia erityisarvoja. Kolarissa Suur - Teuravuoman aapasuokompleksilla on tällainen uudentyyppinen, suoluontoon tukeutuva elämys- ja luontomatkailun innovaatio maassamme ensimmäisen kerran toteutettu. Täällä vuosina 1997 - 2005 tehty suomatkailun kehitystyö perustuu suon luonto- ja kulttuuriarvojen yhteensovittamiseen ja matkailulliseen tuotteistamiseen mahdollisimman ympäristövastuullisella tavalla. Johtoajatuksena on ollut löytää suon ympäristön kyläläisille uutta, heidän omaan kotiympäristöönsä tukeutuvaa innovaatiota ja valmiutta kertoa kävijöille siitä, miten maisema, kasvillisuus, ilmasto sekä tätä kautta koko luonto ja ihmisen elinympäristö on muuttunut viimeisen 10 000 - 11 000 vuoden aikana. Ihminen saapui tänne 150 km napapiirin pohjoispuolelle runsaat 9000 sitten. Nykyinen Helsingin Töölö oli silloin kymmeniä metrejä veden alla. Jääkausi loppuu, ihminen saapuu ja alue soistuu Täällä, Suur- Teuravuoman suoalueella on suohon tukeutuva luontomatkailu erityisen kiinnostavaa myös sen vuoksi, että mesoliittisen kivikauden ihmisen saapuessa alueelle ja asetellessa liesikiviään rantahiekalle jo yli 9 000 vuotta sitten, ulottuivat sinne silloisen Itämeren piirissä olleen Ancylus- järven pohjoisen "Kurtakon vuonon" viimeiset rippeet. Tämän järven etelärannat olivat toista tuhannen kilometrin päässä nykyisessä Pohjois- Saksassa. Suuren ulapan talvinen jääpeite työnsi kiviä. Mahtavien etelätuulten aallot huuhtoivat niistä rantakivikoita, joista parhaiten kehittynyt muinaisranta on nähtävissä Tornionjokilaaksossa Aavasaksan laella. Esihistoriallisen ajan ihminen vaikutti siis täällä jo sangen varhain. Hän myös koki ja näki kalastus- ja hylkeenpyyntiympäristönsä maan kohoamisen vuoksi katoavan varsin nopeasti ja muuttuvan rantaluhdiksi ja suoksi. Asuinpaikkaa täytyi pakenevan veden perässä siirtää pitkin, nyt kehitystään ja etelään päin juoksuaan jatkavan Tornionjoen rantoja. Ennen ihmisen tuloa jäästä vapautuneen alueen pioneerikasvillisuus oli ollut leviämiskykyisiä ja ilmeisesti kalkkia vaativia ruohovartisia kasveja, esimerkiksi pajuja, saroja, suovilloja, heiniä, mesiangervoa, järvikortetta, lettorikkoa, järvissä ulpukkaa, lummetta ja vesitähteä; kuivemmilla jääkauden jälkeen vielä huuhtoutumattomilla mailla marunaa, lapinvuokkoa, napapajua, vaivaispajua. Tätä kasvillisuustyyppiä on kuvattu sanalla tundra- aro. Vähitellen tuli koivu. Metsät olivat aluksi valoisia. Koivu oli valtapuuna. Katajaa oli runsaasti, samoin kallioimarteita ja riidenliekoja. Tuon noin 9100 vuotta sitten päättyneen kehitysvaiheen jälkeen ei maassamme ole nähty tällaista metsätyyppiä. Ilmaston vähitellen lämmetessä aiempiin koivua ja katajaa kasvaneisiin metsiin tuli mänty noin 8700 v. sitten. Harmaaleppä oli alueelle ilmestynyt jo nelisen sataa vuotta aiemmin. Metsissä oli kuusia ja kuukkeleita odotettava vielä runsaat 5000 vuotta. Täällä siis alussa oli väistyvä Ancylus- järvi, kiviset työkalut ja luunlujat pyyntikoukut sekä arktisissa oloissa selviämään kykenevä riittävän ovela ihminen. Sitten vasta syntyi suo. Kymmentuhatvuotisen kehityksen kuluessa suo laajeni. Rantaluhdat muuttivat vähitellen paikkansa nykyisen Naamijoen ja järvien rannoille. Turvetta kertyi suohon paikoin yli 5 metriä. Myöhemmin näillä rantaluhdilla historiallisen ajan ihminen harjoitti luontaistalouttaan ja kokosi karjanrehua. Suon elinkaaressa tämä vaihe oli vain hetken aikaa ja kesti täällä ehkäpä vain parisen sataa vuotta, päättyäkseen puoli vuosisataa sitten. Kyläläisten kannalta se kuitenkin oli hyvin tärkeä. Rantaluhtien sarat, heinät ja muut ruohot olivat välttämätöntä karjan talvirehua. Nyt nuo alueet ovat pensaikkoisia perinnebiotooppialueita ja kertovat siitä talonpoikaisesta selviytymisen strategiasta, mikä ei koskaan enää palaa. Suur - Teuravuoma, Suomen suurin suoalue Kolarin kunnassa oleva 7080 hehtaarin suuruinen Teuravuoma on Suomen suurin suo. Se on kuitenkin vain osa yhtenäisestä, lievealueineen kaikkiaan yli 35 000 ha peittävästä suoalueesta, missä on kymmenkunta muutakin yli 1000 ha:n kokoista suota ja suuri määrä pienempiä soita. Koko suokompleksia kuvaa hyvin ilmaisu: Suur - Teuravuoma. Suokompleksi on eräs EU- Euroopan suurimmista vielä jäljellä olevista yhtenäisistä suoalueista. Alueella on 13 järveä ja suon halki virtaa noin 80 km:n pituinen Naamijoki sivuhaaroineen. Suojelun piiriin suoalueesta kuuluu kaikkiaan noin 7500 ha. Metsätalouteen on ojitettu noin 10 000 ha, maatalouteen tuhatkunta hehtaaria. Vapo Oy:n energiaturpeen tuotannossa on vajaat 600 ha. Ympäristön korkeilta vaaroilta valuvat runsaat keväiset sulamisvedet ja suon reunamien yli 150 lähdettä säätelevät osaltaan suoluonnon kehitystä. Täällä pohjoinen aapasuoluonto rimpineen, jänteineen ja saarekkeineen on parhaimmillaan -- täällä ovat myös Lapin suurten aapasoiden luontoarvot monipuolisimmillaan. Tämä suo on kaikkien aapasoiden äiti. Täällä laulun sanoittajaa mukaellen voisimme laulaa;…" niin kauas kuin silmäni siintää, näen suota saajoineen"! Täällä suokukko on jo tuhansia vuosia esittänyt suon ja kevään ensimmäistä luonnon performanssia - häätanssiaan. Matkailuvaltteja muinaisuudesta nykyaikaan Ihminen saapui alueelle riistan perässä hämmästyttävän varhain, ilmeisesti jo noin 9000 vuotta sitten. Varhaisimpia näistä esihistoriallisen ajan muinaismuistoista ovat alkukantaiset nuotion kiveykset, sekä asuin- ja leiripaikat. Näitä jonkin verran myöhäisemmiksi on tulkittu maahan kaivetut talot, joista jäljelle on jäänyt soikeita asumuspainanteita. Liesikiveyksiä on Kurtakon ja Venejärven kylien läheltä löydetty kymmenkunta. Myöhempiä kulttuurivaiheita edustavat eläinten pyyntikuopat. Kiviesineistössä on nuijia, tuuria ja pienempiä kvartsisia kaapimia. Vesien saaliseläimiä olivat hylkeet ja samat kalalajit kuin nykyäänkin sekä metsänriista; hirvi, karhu, jänis, tunturipeura ja kettu. Kuva metallikausien elämästä alueella on toistaiseksi varsin suppea ja puutteellinen. Ilmeistä kuitenkin lienee se, että ilmaston viilentyessä noin 5000 vuotta sitten peurojen määrä kasvoi ja menetelmien kehittyessä myös pyyntikulttuuri vahvistui. Tämän kauden muinaisjäänteet ovat etupäässä pyyntikuoppia. Tältä ajalta periytyvät myös erilaiset ajoaidat, kuten siulat ja hangasaidat. Ehkäpä peräti tähän vaiheeseen ovat kuuluneet myös vanhimmat seita- ja palvospuut. Metsien historiassa on merkillepantavaa se, että ilmaston viiletessä kuusi yleistyi alueelle idästä käsin noin 3800 v. sitten. Kuusen mukana metsiin lensi pohjantikka ja kaikkien nuotiolla kahvistelevien lystikäs ystävä, kuukkeli. Itse soissa tapahtui suuria muutoksia. Ilmaston kylmenemisen seurauksena aiemmin tasaisina nevoina ja luhtina kehittyneille soille alkoi syntyä rimpien ja jänteiden verkostoa ja esimerkiksi rimpien raate- kasvisto voimistui. Vaikuttavin historialliselta ajalta peräisin oleva rakennelma on Kurtakon ja Venejärven kylien välille vuosina 1868-1881 tehty pitkospuureitti, jota paikkakunnalla kutsutaan telatieksi. Sitä on korjattu vuosina 1926- 1927 ja käytetty aina 1960- luvun alkuun saakka, jolloin kulkeminen suon poikki elinkeinorakenteen muuttuessa vähitellen väheni ja pitkokset lahosivat ja jäivät turpeen peittoon. Pitkokset yhdistivät suon ympäristön kyliä ja helpottivat kesäisiä heinäntekoreissuja Naamijokivarren luhtaniityille. Täällä erään niittypirtin seinään on monien muiden viestien joukkoon vuoltu vuosiluku 1827. Luhtaniittyalue lienee suurin maassamme vielä jäljellä olevista luontaistalouskulttuurin luhtaniityistä. Tämä on aitoa perinnebiotooppia. Muita historiallisen ajan kulttuurien jäänteitä ovat porotalouden, tervan- ja hiilenpolton, savotta- ja uittoperinteen, maatalouden sekä sota- ajan rakennelmat. Näitä ovat poroaidat ja erotuskaarteet, tervahaudat ja hiilimiilujen pohjat, turve- ja multakodat, metsä- ja uittokämpät, padot, kanavat, uittokourut, lanssit ja pöllien parkkauspaikat, metsäkaartilaisten korsut sekä kylien kotimuseot. Luonto- ja kulttuuriarvoja kehittämään Nämä luonto- ja kulttuurikohteet innostivat suon ympäristön kyläläisiä miettimään suohonsa tukeutuvien ja Ylläksen ja Levin alueiden kävijöille (n.1,5 milj. vuosittain) tarjottavien opas- ja ohjelmapalveluiden sekä oheistuotteiden kehittämistä. Alkuvaiheessa (vuosina 1997-1999) tehtiin Kolarin kunnan suohankkeiden kehitysprojektin yhteydessä suomatkailun mahdollisuuksista taustaselvitys ja kunnostettiin Naamijokivarren latoja, niittykämppiä ja kesänavetta Kurtakossa suon reunalla sekä ideoitiin suoluontokohteita. Seuraavassa kehitysvaiheessa (talvikautena 2000-2001) perehdytettiin kyläläisiä tupailloissa suonsa luonnonarvoihin ja alueen historiaan, tavoitteena saada heidät entistäkin paremmin mukaan ohjelmapalveluiden ja omien tuotteittensa kehittämiseen. Samassa Lapin yliopiston Täydennyskoulutuskeskuksen "Oppivat kylät" Recite II -hankkeessa koottiin alueen tarinaperinnettä ja tehtiin selvitys suoalueen luonto- ja kulttuuriarvoista. Kolmannessa kehitysvaiheessa (2000-2002) uusittiin ja laajennettiin historiallinen telatie. Nyt se käsittää yli 20 km pitkoksia ja polkuja suon halki. Rakennustyö toteutettiin osittain Lapin ympäristökeskuksen, Kolarin kunnan ja Kolarin työvoimatoimiston tuella ns. YTY töinä, pääosin kuitenkin osana EU- rahoitteista LIFE- hanketta: "Keski- Lapin linnustollisesti arvokkaiden aapasoiden suojelu ja käyttö" (Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus). Hanketta, sen kriittisessä rahoitusvaiheessa tukivat myös Vapo Oy ja Turveruukki Oy. Ei myöskään sovi unohtaa kyläläisten omaa talkoopanostusta. Neljännessä kehitysvaiheessa vuosina 2002-2003 Lapin yliopiston Täydennyskoulutuskeskus toteutti ESR- rahoitteisen " Suur-Teuravuoman suoluonto –uusia mahdollisuuksia luontoyrittäjyydelle" -projektin. Tämä pilottihanke käsitti luonto-, kulttuuri- ja yrittäjäpainotteisen suo-opaskoulutuksen. Sen tavoitteena oli kouluttaa erityisesti Suur-Teuravuoman Telatie-teemaan perehtyneitä suo-oppaita, jotka toteuttavat toimintaansa Suur- Teuravuoman suoalueella ja myyvät ohjelma- ja opaspalveluita eri kohderyhmille. Koulutus antoi hyviä valmiuksia myös vastaavanlaisen, suoympäristöön tukeutuvan ja sieltä uusia innovaatioita hakevan luonto- ja kulttuuriopastoiminnan toteuttamiseen muilla suoalueilla. Tämän päivän alueiden kehittämistyössä on tärkeää huomata, että pelkkiin rakennuksiin investointi ei riitä. Kehittämistyön perustana on pidettävä osaavia ja muutoksia tahtovia ihmisiä. Tämän vuoksi Suur-Teuravuoman suoluonto - hankkeessa painopistettä kohdistettiin juuri osaamistason lisäämiseen ja parantamiseen erityisesti alueen luonto- ja kulttuuriarvojen sekä myös tuotekehityksen ja yrittäjyyden osalta. Suo-opaskoulutuksessa haluttiin yhdessä paikallisväestön kanssa saada esille väestön omaa osaamista ja sen hyödyntämistä kylien elinkeinotoiminnassa. Käytännön toimenpiteiden kautta käynnistettiin myös sisäisten ja ulkoisten markkinointiverkostojen luominen ja samalla yhteistyö ihmisten kesken. Tämä on ensimmäinen ja ilmeisen ratkaiseva askel kohti ammattimaista toimintaa. Suo-opaskoulutuksen aikana toimijoiden usko omaan osaamiseen ja yhteistyöhön kehittyi. Se on myös näkynyt konkreettisina toimenpiteinä. Suo-oppaat ovat rakentaneet myytäviä ja testattuja opas-, elämys- ja ohjelmapalvelutuotteita. Esimerkiksi "Matkalla menneisyyteen" matkailupalvelussa liikutaan oppaan ohjauksessa Suur-Teuravuoman suoalueella kuullen ja kokien alueen vanhaa historiaa. Alueella on matkailijoita varten kehitetty suoteemaisia tilaviinejä, yrttituotteita (teetä, hilloja, mehuja), suoerämaateemaisia puukoruja, lammastuotteita jne. Siellä on matkailijoille palveluvalmis porotila, vaellusratsastusta, tervanpolttoa, hiilimiiluelämyksiä, eräateriapalveluja, turvehoitoja, turvetekstiilejä, melontaretkiä, talvisia hiihtoretkiä suolle vaikkapa katsomaan revontulia, suon mystiikkaan perustuvia ohjelmapalveluita, matka suohisten maille, matka menneeseen ja Mustikka Maijan ja Aapa - Eetun luontoretki. Osaa tuotteista edelleen työstetään. Nyt matkailijat voivat ostaa erilaisia suoteemaisia matkailupalveluja suo-oppaiden muodostaman osuuskunta Lapin Aarnivalkean kautta. Tässä kehitystyössä on siis erityistä painoa pantu alueen luonto- ja kulttuuritietämyksen lisäämiseen ja samalla uusien matkailuinnovaatioiden kehittämiseen. Kun toimintaympäristönä on myös suojelualue, on syytä korostaa luonto- ja ympäristövastuullisuutta siten, että kokonaishaittavaikutukset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Paikallisten asukkaiden ja yhteisöjen mukanaololla uskotaan ja toivotaan kaiken tämän myös parhaiten toteutuvan, erityisesti kun he samalla ovat vaalimassa omaa, täällä jo yli 9000 vuotta jatkunutta kulttuuriperintöään ja oppivat näkemään suoalueensa sekä geologisen taustan ja ympäristönsä luonnon muutokset viimeisten 10 000 vuoden aikana, että suoluonnon nykyisen biologisen monimuotoisuuden. Näin he parhaiten näkevät suomaisemassaan myös itselleen mahdollisuuksia. Luontoyrittäjyydellä tavoitellaan Suur-Teuravuoman suoluonnon ja ympäristön kulttuurin tarjoamiin elämyksiin ja oppimiseen perustuvaa ympäristövastuullista yrittäjyyttä, missä myös monipuolisesti hyödynnetään luonnonantimia. Tällaisia on runsaasti: marjoja, sieniä, yrttejä, puuta, lunta, jäätä, turvetta, suon väri- ja äänimaisemaa ja tuoksuja, sekä laajalti itse aapasuoluontoa. Aidoille luonnonarvoille on kysyntää. Pohjoinen aapasuomaisema sinällään tarjoaa myös "moniaistisia" (suon tuoksut, värit, mystiikka ja äänimaisema) luontoelämyksiä. Täällä vahvuutena on maisemallisesti upea, avara, monipuolinen ja vaihteleva pohjoinen suoerämaaluonto, monipuoliset kulttuurikohteet jopa 9000 vuoden takaa, puhdas ilma, ihmisten aito luontosuhde, vuodenaikojen vaihtelu, valo- olosuhteet eri vuodenaikoina, suoerämaan hiljaisuus ja luonnonrauha, kainaloihin ulottuva lumi ja paukkuva pakkanen, monipuolisten elämyksien ja aktiviteettien tarjonta sekä luova hulluus. Kirjoittajan yhteystiedot: FT. Eino Lappalainen Ropsitie 4 70150 Kuopio Sähköposti: eino.lappalainen@dnainternet.net Kirjoittaja on eläkkeellä oleva valtiongeologi ja käynnisti Kolarin kunnan suoalan kehityshankkeiden yhteydessä 1987-1988 suomatkailun kehittämisen.